Vuoden 2009 Collan Lied -päivien esiintyjät
HUOM! Molemmat illat yht. 50 €!

Perjantaina 27.3. klo 19.00
Marjaana Kaisto
Liput 25 €/kpl

Lauantaina 28.3. klo 19.00
Satu Vihavainen
Liput 30 €/kpl

 

Antti Sarvela, piano

 

Esiintyjät 2002 Esiintyjät 2004 Esiintyjät 2005 Esiintyjät 2007

MARJAANA KAISTO

Marjaana Kaisto aloitti kirkkomusiikin opinnot Oulun Konservarotiossa, josta valmistui c-kanttoriksi keväällä 1996. Hän jatkoi opintojaan Kuopion Sibelius-Akatiemiassa laulu pääaineena. Musiikin maisterin tutkinnon hän sai keväällä 2003. Laulun opettajaksi Marjaana valmistui keväällä 2006 Kuopion Ammattikorkeakoulusta. Laulun A-tutkinnon hän suoritti lokakuussa 2006 Seija Nylundin johdolla. Viime vuoden hän toimi Iisalmen seurakunnassa kanttorin vuorotteluvapaan sijaisena.


SATU VIHAVAINEN

Kuopion Konservatoriossa Seija Mikkosen johdolla lauluopintonsa aloittanut Satu Vihavainen valmistui Sibelius-Akatemiasta laulupedagogiksi vuonna 1981. Samana vuonna hän sai oopperastudion päästötodistuksen ja suoritti lauludiplomin opettajanaan Gunni Granberg. Ensimäisen oopperaroolinsa Suomen Kansallisoopperassa Satu Vihavainen lauloi jo vuonna 1980. Vakinaiseksi solistiksi hänet kiinnitettiin vuonna 1982. Ensikonserttinsa hän piti vuonna 1983.

Lappeenrannan laulukilpailussa hänet palkittiin naistensarjan toisella palkinnolla 1981 ja samoin Timo Mustakallio laulukilpailussa Savonlinnassa vuonna 1980.
Ulkomaisia opintoja Jugendfestspieltreffen Bayreuth, Vera Rosza Lontoo, Rudolf Bautz Aachen, Herbert Brauer Berlin ja Irina Gavrilovici Wien.

Satu Vihavaista on kuultu solistivieraana mm. Essenissä, Edinburghissa, Tukholman kuninkaallisessa oopperassa , Los Angelesissa, Savonlinnan Oopperajuhlilla, Opera Cava -festivaalilla, Helsingin Juhlaviikoilla ja Bayreuthin Wagner -festivaalilla.

Hänen laajasta ohjelmistostaan mainittakoon mm. seuraavat keskeiset sopraanon roolit: Bizet'n Carmenin Micaëla, Gounod'n Faustin Marguerite, Puccinin La Bohèmen Mimì ja Madama Butterflyn Cio-Cio-San, Leoncavallon Pajatson Nedda, Verdin Otellon Desdemona, Mozartin Taikahuilun Pamina, Figaron häiden Kreivitär ja Don Giovannin Donna Elvira, Brittenin Peter Grimes -oopperan Ellen Orford, Weberin Taika-ampujan Agathe, Musorgskin Hovanshtshinan Susanna, Wagnerin Reininkullan Freia, Valkyyrian Gerhilde ja Jumalten tuhon Gutrune, Andrea Chenierin Maddalena sekä Eugene Oneginin Tatjana.

Suomalaisissa oopperoissa hän on ollut Merikannon Juhan Anja, Rautavaaran Auringon talon Noora, Sallisen Kullervon Sisar ja Kuningas Lear -oopperan Regan sekä Kokkosen Viimeisten kiusausten Riitta.

Satu Vihavaisen ohjelmistoon kuuluvat myös keskeiset oratoriot, passiot ja orkesteriteokset. Hän on pitänyt omia konsertteja, laulanut useissa levytyksissä ja esiintynyt orkesterien solistina eri puolilla Eurooppaa, Turkissa, Venäjällä, Japanissa ja Yhdysvalloissa. Hän on tehnyt yhteistyötä monien merkittävien kapellimestareiden kanssa, kuten Neeme Järvi, Eri Klas, Leif Segerstam, Ulf Söderblom, Ari Rasilainen, Ralf Weikert ja Christian Thielemann.

Oopperalaulajan työnsä ohessa hän on toiminut sivutoimisena laulunopettajana Sibelius-Akatemiassa vuosina 1988 - 98.
Vihavainen oli Nilsiän Satua vai totta -musiikkifestivaalin taiteellinen johtaja vuosina 1998-2003. Festivaalilla esitettiin neljänä kesänä peräkkäin Joonas Kokkosen ooppera Viimeiset Kiusaukset täysille katsomoille. Opera Cava -festivaalin taiteellisena johtajana hän toimi vuosina 2004-2008. Elokuusta 2008 alkaen hän toiminut Pohjois-Savon valtuuskunnan kulttuuriryhmän puheenjohtajana.

Satu Vihavaiselle on myönnetty Musiikin Minna Canth -palkinto Kuopiossa 1981. Hänet on myös valittu Nilsiän Nooraksi 2000 ja vuoden 2001 Savon Naiseksi. Pohjois-Savon maakunnan maineteko -palkinto ja Savonmuan Hilima -tunnustuspalkinto hänelle myönnettiin vuonna 2004 oman maakunnan hyväksi tehdystä kulttuurityöstä.

Satun kotisivuille pääset tästä.


ANTTI SARVELA

Antti Sarvela ( s. 1963 ) aloitti pianonsoiton seitsemänvuotiaana Iisalmen Musiikkikoulussa Aira Puhakaisen oppilaana. Muita opettajia ovat olleet mm. Leena Pahkala- Ahonen, Martti Rytkönen, Veli Bergström, Markku Hyvärinen, Mathilda Matkovics. Viimeisin opettajana on Petri Herranen ylä-savon musiikkiopistosta.

Sarvela on iisalmelainen musiikin harrastaja. Esiintymisiä mm. coctail yms. tilaisuuksissa, kirkkokonserteissa sekä laulajien säestäjänä. Heistä mainittakoon Jorma Hynninen sekä Tiina penttinen.

Sarvela toimii sekä perustamansa Collan Lied -musiikkitapahtuman taiteellisena johtajana että ko. päivien pianistina.

.